Asiakaspalautteet

Doulaus

"Doulan tuki oli todella tarpeellinen ja tärkeä osa onnistunutta ja turvallista synnytyskokemusta edellisen vaikean ja pelottavan synnytyksen jälkeen. Saimme jakaa avoimesti ajatuksiamme ja monenlaiset vinkit raskauden ja synnytyksen aikana sekä niiden jälkeen olivat tervetulleita.

Koin myös merkittävänä apuna doulan taustan sairaanhoitajana, sillä se toi luottoa siihen, että saisimme rauhallisen varmaa tukea myös haastavissa tilanteissa. Keskustelu kaikenlaisista asioista oli helppoa ja vaikka synnytys on hyvin intiimi tapahtuma, doulan läsnäolo tuntui luontevalta. Doulan rinnallakulku oli aitoa, kuuntelevaa ja kannustavaa. Olemme olleet hyvin kiitollisia tästä kokemuksesta ja lämpimästi suosittelemme doulaa jokaiselle joka jää pohtimaan doulan sopivuutta itselle."

-asiakas 1/2024

"Jennan lämmin ja turvallinen läsnäolo loi mahdollisuuden vaipua ihanaan synnytyskuplaan ja antautua kokemukselle kokonaisvaltaisesti. Hän kommunikoi puolestamme sairaalan henkilökunnan kanssa ja välitti saamansa tiedon meille ymmärrettävästi ja lempeästi. Hän rohkaisi ja kannusti läpi vaikeiden hetkien ja valintojen, kun omat voimavarat olivat vähissä. Akupaiananta sekä vyöhyketerapia synnytyksen aikana auttoi aaltojen yli lääkkeettömässä vaiheessa. Jennan tuen ansiosta synnytyskokemuksemme oli todella positiivinen, jota muistelemme lämmöllä varmasti lopun ikämme."

-asiakas 2/2026

"Suurin hyöty oli siitä, että kävimme doulan kanssa yhdessä ”kädestä pitäen” lääkkeettömiä kivunlievityskeinoja lävitse. Mm. akupainantapisteitä ja erilaisia asentoja joissa ottaa supistuksia vastaan. Ja tottakai ylipäätään henkinen tuki, jonka pelkästään jo doulan olemassaolo toi, oli todella hyödyllistä.
Mielestäni saimme juuri kaipaamaamme tukea eikä Jenna olisi voinut mitään tehdä enää paremmin. Hän oli täydellinen tuki koko perheellemme meidän tarpeen mukaan."

-asiakas 7/2023

"Synnytys sujui hyvin. Doulalta saimme tukea ennen synnytystä synnytysvalmennuksen muodossa ja synnytyksen aikana hän oli hoitamassa esikoistamme mahdollistaen näin minulle ja miehelleni synnytysrauhan sairaalassa."

-asiakas 7/2023

"Jennalta saa ihanan henkilökohtaista opastusta ja neuvoa. Antaa erilaisia vinkkejä esim. raskauden tuomiin "ongelmiin". Laaja asiantuntemus ja huomaa, että hänen oma kokemus raskauksista ja hoitotyöstä tuo arvokasta lisätietoa ja taitoa asiakkaille."
-asiakas 1/2023

"Jenna brought a lot of information to us during pregnancy (regarding delivery phases, interventions, pain relief methods, etc), which was very useful when making our birth choices, our birth plan and during actual birth. Jenna answered all the questions we had about a variety of topics with patience and care. Jenna was always available for us, and her support in the last weeks of pregnancy was very important to keep us calm and confident."

- client 4/2025 -

"I had a very long first birth and I was anxious that it would be this way the second time. Jenna was great at keeping me focused and ensuring that we didn't get stuck during the early labour hours, when I could easily have become "in my head" too much. She knew exactly what was happening moment to moment, she was supportive to my husband, and she did a great job of protecting our space from becoming overly medicalised."

- client 3/2024 -

"Palkkasimme doulan koska kaipasimme tukea synnytykseen valmistautumisessa sekä tarvitsimme hoitajan esikoisellemme. Jenna tarjosi ainoana seudun doulana myös tuota lastenhoito-vaihtoehtoa yhtenä palveluistaan. Tiesin myös, että en halua synnyttää yksin, joten kun palkkasimme doulan, tiesin, että minulla melko varmasti on synnytyksessä joku mukana; mieheni tai doula. Saimme juuri sen tuen ja avun mitä kaipasimmekin.

Jenna on ihanan lämmin henkilö ja todellakin toimii koko perheen huomioiden. Olemme todella tyytyväisiä, että päädyimme valitsemaan hänet doulaksemme."

-asiakas 7/2023

"Saimme apua synnytyspaikan valinnassa, joka oli aivan napakymppi meidän synnytyskokemustamme ajatellen. Valmistautumisessa synnytykseen ja postpartumiin synnytysvalmennuksen sekä lainaksi saamiemme kirjojen muodossa. Jenna auttoi myös synnytystahdon laatimisessa meidän toiveidemme ja arvojemme mukaisesti. Pitkin raskausmatkaa saatu tuki ja yhteydenpito mieltä askarruttavissa asioissa oli hyödyllistä."

-asiakas 2/2026

"Olisi ollut ihanaa löytää Jenna jo ensimmäisen raskauden yhteydessä <3"
-asiakas 1/2023

"Jennan ansiosta koen olevani tietoisempi raskaudestani, kehostani ja koen olevani valmiimpi synnyttäjä."
-asiakas 1/2023

"Jenna provided invaluable assistance for a successful breastfeeding journey. It was great to have her confirmation that we were in the right path. She also shared a lot of relevant material/links related to nursing, was constantly checking on us and provided nursing and pumping plans that were (and still are) very helpful to our family."

- client 4/2025 -

"It was wonderful to have Jenna's warm presence in our home once our daughter was born. She helped us to navigate the start of our feeding journey - although I had breastfed before, every baby is different. Our daughter really benefited from her care and massage."

- client 3/2024 -

Lisää kokemuksia

"Kotiutuksemme jälkeen Jenna tuli seuraavana päivänä antamaan imetysohjausta pyynnöstämme ja antamaan ohjeita vauvan vatsavaivojen helpottamiseksi. Viestitse saatu apu arjen asioissa. Myöhemmin kävimme vielä synnytyksen läpi yhdessä uudella kotikäynnillä. Myös Jennan tekemän vauvahieronnan avulla saatiin vauvan jumeja avattua hyvin ja helpotettua imetystä edelleen."

-asiakas 2/2026

"Olemme käyneet melkeimpä syntymästä asti Jennalla hieronnassa (6vko) ja olen ollut erittäin tyytyväinen saamaamme palveluun. Olemme saaneet niin paljon enemmän, kuin pelkkää hierontaa.

Hieronnan lisäksi olemme saaneet kotiin ohjeita miten helpottaa itse vauvan jumeja, tietoa kireästä kielijänteestä ja imetyksestä sekä tietysti hyvin ammattitaitoista palvelua.

Myös vauviksella ollut aina hyvin rento tunnelma, jossa saa olla sellainen kuin itse on, turvallinen olo.

Joten iso kiitos sinulle Jenna ! <3"

-asiakas 1/2024

"Vauvan vyöhyketerapiassa vauvan olotila otettiin hyvin huomioon. Ihana kun terapia onnistui myös seisten ja hyssytellen samalla. Vauva nautti selkeästi tästä. Äidille ihanaa katsoa kun joku hemmottelee pientä."

-asiakas 1/2023


"Todella tarpeellisia tällaiset hieronnat, ainakin mahavaivaiset vauvat saavat avun."
-asiakas 11/2022


"Aina ihana nähdä, kun vauva nauttii ja saa itse hetken huilata."
-asiakas 11/2022


" I benefited greatly from Jenna's breastfeding guidance I had issues with breastfeeding right after the birth and together, we came up with a feeding plan that kicked the whole breastfeeding process without the need to use formula."

-client 10/2025

"Guasha hoidosta ollut mieletön apu hyperemeesin hoidossa."

-asiakas 1/2023

"Gua Sha-hoito oli erilainen kokemus kuin perinteinen hieronta. Ihana tuoksyöljy jätti miellyttävän tuoksun iholle. Gua Sha-kampa avasi lihaksia syvältä ja toi lämmön hierottuun kohtaan. Hieronnan jälkeen tuli rentoutunut olo koko kehoon. Kannatti kokeilla jotakin uutta!"
-asiakas 11/2022

"Guasha rentouttaa raskauden tuomaa lihaskireyttä ihanasti ja paranaa vointia/oloa viikoiksi, mm. unenlaatu paranee."
-asiakas 1/2023