Doulatapaamiset & synnytyskeskustelut
Doulatapaaminen
Tapaamisen pituus 60 min, jonka aikana voimme keskustella mieltä askarruttavista aiheista. Joskus yksittäisellä tapaamisella saadaan tilanteeseen tarvittava apu, mutta voimme hyvin sopia jatkotapaamisista tilanteen mukaisesti.
Yksittäisellä tapaamisella voimme keskustella esimerkiksi raskautumisesta, menetyksistä (lapsettomuudesta, keskenmenoista, kohtukuolemasta), aiemmista synnytyksistä, peloista, vanhemmuuteen liittyvistä asioista. Tapaamisella voidaan antaa myös ohjausta imetykseen tai vauvan hoitoon. Sisällön saat määritellä itse.
Doulatapaaminen on hyödyllinen myös mahdolliselle puolisolle tai muulle perheenjäsenelle, kun kaivataan henkilökohtaista keskustelutukea, tietoa raskauteen / synnytykseen / vauvavuoteen tai aiemman synnytyksen läpikäymiseen puolison näkökulmasta. Tapaamiselle voi tulla yksin tai yhdessä synnyttäjän kanssa!
Yksittäisen tapaamisen voit varata myös, jos toivot minua tueksesi asioimisessa esim. neuvolassa/poliklinikalla tai muualla asioimiseen. Sairaanhoitajana osaan auttaa ja tukea sinua, jos terveydenhuollossa asioiminen esim. vieraskielisyyden, vamman tai muun syyn vuoksi on haasteellista.
Minua voi pyytää myös tueksi sairaalaan keskosena tai vakavasti sairaana syntyneen vauvan hoitoon.
Synnytyskokemuksen käsittely 60min
Synnytyskokemuksen käsittelyssä pääset jakamaan kiireettömästi oman synnytystarinan yhdessä ammattidoulan kanssa. Tarpeen mukaan voidaan hyödyntää erilaisia harjoitteita käsittelyn tukena.
Jokaisen synnytyskokemus on arvokas ja ansaitsee tulla näkyväksi, en arvota tai tuomitse kokemustasi!
Vastaanotolle voit tulla yksin tai yhdessä puolison/tukihenkilön kanssa. Synnytyksestä saa olla pidempikin aika, riittää että olet valmis käsittelemään sitä!